Uusi nuorisovaltuusto on valittu

Uusi nuorisovaltuusto on valittu

Porvoon nuorisovaltuuston vaalit toteutettiin Linnajoen koululla, Linnankosken lukiossa ja Lyceiparkens skolanissa 15. marraskuuta.

– Näissä kolmessa koulussa oli useita ehdokkaita, joten niissä voitiin järjestää viralliset vaalit. Muista kouluista edustajat valittiin suoraan.

Vaalipiirejä on kaikkiaan yksitoista, kertoo nuorisotyöntekijä Petra Backman.

Eniten ääniä sai Linnajoen koululla ehdokkaana ollut Ukko Bergman. Toiseksi ja kolmanneksi eniten ääniä saivat Max Zilliacus ja Aino Hänninen.

Linnankosken lukiossa eniten ääniä sai Tommi Kanon. Hänen lisäksi Enni Kesselring ja Miko Karilahti saivat tasamäärän ääniä.

Suurimman äänimäärän Lyceiparkens skolanista sai Ronja Flykt ja toiseksi eniten ääniä keräsi Fanny von Schantz.

Nuorisovaltuustovaaleissa annettiin yhteensä 836 ääntä, joista 70 oli ennakkoääniä. 58 ääntä hylättiin.

Nuorisovaltuuston toimikausi on 1.1.2019–31.12.2020. Uusi valtuusto valitsee tammikuussa ensimmäisessä kokouksessaan hallituksen, puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, sihteerin, talousvastaavan, tiedottajan ja tarvittaessa kielenkääntäjän. Perinteisesti ensimmäinen kokous järjestetään kaupungintalon valtuustosalissa.

Vaalitulokset:

Vaalipiiri 1: Linnajoen koulu (vaalit)
1. Ukko Bergman
2. Max Zilliacus
3. Aino Hänninen
Varajäseniksi valittiin: Minni Rönnberg ja Jesper Kemppinen

Vaalipiiri 2: Pääskytien koulu (ei vaaleja)
Anhthu Truong Ngo
Kaksi paikkaa täyttämättä

Vaalipiiri 3: Albert Edelfeltin koulu (ei vaaleja)
Jussi Jokinen

Vaalipiiri 4: Lyceiparkens skola (vaalit)
1. Ronja Flykt
2. Fanny Von Schantz
Varajäseneksi valittiin: Tindra Granqvist

Vaalipiiri 5: Strömborgska skolan (ei vaaleja)
Nicolina Blomander
Linus Grönroos

 

Vaalipiiri 6: Borgå gymnasium (ei vaaleja)
Mia Kukkonen
Roni Holmberg

Vaalipiiri 7: Linnankosken lukio (vaalit)
1. Tommi Kanon
2. Enni Kesslering ja Miko Karilahti

Varajäseneksi valittiin: Emmi Kohonen ja Aino Mörsky

Vaalipiiri 8: Edupoli (ei vaaleja)
Hanna Liljemark
Sofia Lehtola
Alex Kapanen

Valkrets 9: Inveon (ei vaaleja)
Kaksi paikkaa on täyttämättä.

Vaalipiiri 10: Point College (ei vaaleja)
Laura Penttinen

Vaalipiiri 11: Muut nuoret (ei vaaleja)
Esteri Tuominen
Otso Reijonen

Lisätietoja:nuorisotyöntekijä Petra Backman, puh. 040 138 9440, petra.backman2@porvoo.fi

——————–

Borgå stad informerar 16.11.2018

Nya ungdomsfullmäktige har valts

Ungdomsfullmäktigevalet genomfördes i Linnajoen koulu, Linnankosken lukio och Lyceiparkens skola 15 november.

– I dessa tre skolor var det flera kandidater, så man kunde ordna officiella val. Från andra skolor kom kandidaterna direkt in. Det finns 11 valdistrikt, berättar ungdomsarbetare Petra Backman.

I Linnajoen koulu fick Ukko Bergman flest röster. Max Zilliacus och Aino Hänninen tog platserna två och tre.

Flest röster i Linnankosken lukio fick Tommi Kanon. Enni Kesselring och Miko Karilahti fick lika många röster och delar därför andra plats.

Lyceiparkens skolas flest röster fick Ronja Flykt, Fanny von Schantz tog andra plats.

I ungdomsfullmäktigevalet gavs sammanlagt 836 röster, varav 70 var givna under förhandsröstningen. 58 röster godkändes inte.

Verksamhetsperioden för Ungdomsfullmäktige är 1.1.2018–31.12.2020. Vid första mötet i januari väljs en ny styrelse, ordförande, viceordförande, sekreterare, ekonomiansvarig, informatör samt vid behov en översättare. Enligt tradition hålls det första mötet i stadshusets fullmäktigesal.

Valresultaten:

Valkrets 1: Linnajoen koulu (val)
1. Ukko Bergman
2. Max Zilliacus
3. Aino Hänninen
Minni Rönnberg och Jesper Kemppinen valdes som suppleanter.

Valkrets 2: Pääskytien koulu (inge val)
Anhthu Truong Ngo
Två platser obesatta.

Valkrets 3: Albert Edelfeltin koulu (inge val)
Jussi Jokinen

Valkrets 4: Lyceiparkens skola (val)
1. Ronja Flykt
2. Fanny Von Schantz

Tindra Granqvist valdes till suppleant.

Valkrets 5: Strömborgska skolan (inget val)
Nicolina Blomander
Linus Grönroos

Valkrets 6: Borgå gymnasium (inget val)
Mia Kukkonen
Roni Holmberg

Valkrets 7: Linnankosken lukio (val)
Tommi Kanon
Enni Kesselring och Miko Karilahti
Emmi Kohonen och Aino Mörsky valdes tull suppleanter

Valkrets 8: Edupoli (inget val)
Hanna Liljemark
Sofia Lehtola
Alex Kapanen

Valkrets 9: Inveon (inget val)
Två platser obesatta.

Valkrets 10: Point College (inget val)
Laura Penttinen

Valkrets 11: Övriga (inget val)
Esteri Tuominen
Otso Reijonen

Tilläggsinformation: ungdomsarbetare Petra Backman, tfn 040 138 9440, petra.backman2@porvoo.fi